lauantai 2. heinäkuuta 2016

Kokeiluja ja sekoiluja

20.6

Aamulla herään vasta, kun olen kävellyt puoliväliin peltoa matkalla ruokkimaan hevosia. Ulkona on niin kirkasta, etten meinaa saada silmiäni auki.
Siivoan tallin ja majatalo pihan puuroskasta, sekä öljyän satulalaukut, kun Mirte on kymmenen vaelluksella. Kun vaellus on ohi, lähdemme Egillin ja Idynnin kanssa kokeilemaan uusia hevosia. Osa on nuoria ja kokemattomia, osa vain tuntemattomia. Skiel on kaunis hiirakko, hieman kokematon, mutta saamme sen johtajahevoseksi vaeluksille. Treenaamme sille paremman kunnon ja töltin, ja samalla siitä tulee hyvä hevonen vaelluksille.

Kahdelta vien muutamat turistit vaellukselle Rumban kanssa. Se on päässyt suosikkilistani kärkeen pirteän olemuksensa ansiosta. Etenemme vaelluksella hyvää vauhtia ja olemme jo tunnin päästä takaisin tallilla. Juoksen syömään ja kiirehdin takaisin, kun näen Egillin, Idynnin ja Mirten hevosen selässä. Juoksen aitalankojen ali ja kompuroin anellen samalla päästä mukaan. Aika hulvaton näky. Ratsastan yhden hitaan hiirakon ja erittäin lihavan (epäilemme sen olevan raskaana), mutta tasaisen tamman, ennenkuin päivä on pulkassa ja päästämme hevoset taas ruoholaitumille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti