Näytetään tekstit, joissa on tunniste uimahalli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uimahalli. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Uimaan!


3.5. Aamulla sataa lunta. Iltapäivällä on aika hyvä sää: vain pientä tihkumista ja heikkoa viileää tuulta. Töitä tehdessä meinaa tulla jopa hiki.

Aamun hevosten ruokinnan jälkeen iltapäivällä menemme Bjarnin kanssa ruokkimaan isomman lauman laitumella. Bjarni siirtää traktorilla valkoiset dinosauruksen munat, minä kuorin muovit päältä ja avaan porttia. Ehdin ihastella merenrannan isoa aallokkoa ja hengittää syvään suolan- ja leväntuoksuista merta.
Kun olemme saaneet kaikki kahdeksan paalia siirrettyä, jään laitumelle siivoamaan muovi-,ja verkkoroskia muovisäkkeihin. Siivoilen roskia, ja pikkuhiljaa ympärilleni kertyy aikamoinen joukkio uteliaita turpia. Pysähdyn ja annan kaikkien tutustua rauhassa. Mieleen tulee Villi katse- elokuvan Tuire Kaimio villihevoslauman keskellä, vaikkakin minua ympäröi aika paljon vähemmä villit ja hyvinkin ahneet heppaset. Ne luulevat, että muovipussissa on leipää, ja pussit saavat kyytiä, kun jätän ne yksin.

Illalla hevosten karsinoiden siivouksen ja iltaruokinnan jälkeen lähdemme Bjarnin ja Elsan kanssa Husavikin uimahallille. Ostan samantien itselleni 10 kerran kortin. Uimahalli muistuttaa maauimalaa; altaat ovat ulkona. Nautiskelemme altaissa ja kuuntelen islannin kieltä. Kysyn muutamia sanoja, kerron mitä jo osaan ja arvailen joitakin. Osaan muutamia värejä ja eläimiä sekä tervehdyksiä.
Kokeilen myös islantilaista versiota saunasta. Se tuo mieleen höyrysaunan; kiuasta ei ole, ja huoneeseen puhalletaan kuumaa höyryä. Ilmassa on kummallinen haju.

Uimahallikäynnin jälkeen olo on virkeä ja rento samaan aikaan. Huomaan kuitenkin, että unohdin shampoon ja uimapukuni uimahallin pukuhuoneen penkille. Toivottavasti ensikerralla saan ne takaisin.


Husavikin uimahalli